Kitaran kosteuspussit ovat yksinkertaisin keino suojata akustista kitaraa Suomen kuivalta lämmityskaudelta, mutta ne toimivat vain, jos kotelon kosteudenhallinta on kokonaisuutena kunnossa. Tämä artikkeli on kirjoitettu kitaristille, joka säilyttää soitintaan kotelossa, ja harrastajalle, joka on huomannut talvella otanauhojen päiden alkavan raapia kättä. Tekstin luettuasi tiedät, milloin kosteuspussia tarvitaan, minkä tyyppinen pussi kannattaa valita ja miten pussien toimintaa seurataan.
Miksi kitara kärsii Suomen talvesta
Täyspuinen kitara on tasapainossa, kun ilman suhteellinen kosteus on noin 45-55 %. Suomessa lämmityskauden sisäilma laskee kerrostaloasunnossa tavallisesti 15-25 prosenttiin, ja kovimmilla pakkasilla jopa alle 10 prosenttiin. Puu luovuttaa kosteutta ja kutistuu, ja kutistuminen on voimakkainta syiden poikkisuunnassa. Siksi ohut kuusi- tai setrikansi reagoi ensimmäisenä.
Kuivumisen merkit tulevat tutussa järjestyksessä. Ensin otanauhojen päät alkavat työntyä otelaudan reunasta ulos, koska eebenpuinen tai ruusupuinen otelauta kapenee mutta metalliset nauhat eivät. Seuraavaksi kansi painuu tallan takaa, kielenkorkeus laskee ja kielet alkavat surista. Pahimmillaan kanteen syntyy halkeama, ja talla voi alkaa irrota.
Kesällä tilanne kääntyy toisin päin. Kostea heinäkuun mökkiilma, 70-80 %, nostaa kannen kuperaksi, kielenkorkeus kasvaa ja ääni tukkoistuu. Siksi kotelon kosteudenhallinta on ympärivuotinen asia eikä pelkkä talvikuuri.
Kitaran kosteuspussit: kaksisuuntaiset ja yksisuuntaiset
Markkinoilla on kahta perustyyppiä. Yksisuuntainen kostutin vain luovuttaa kosteutta. Tähän ryhmään kuuluvat äänireikään asetettavat sieni- ja geeliputket, kuten Oasis- ja D’Addarion Humidifier-mallit, joihin lisätään vettä muutaman viikon välein. Ne ovat tehokkaita kovassa kuivuudessa, mutta liikaa täytettyinä ne voivat ylikostuttaa.
Kaksisuuntainen kosteuspussi sekä luovuttaa että sitoo kosteutta ja tasaa kotelon ilman tiettyyn lukemaan. Tunnetuimmat ovat Boveda 49 % -pussit ja niihin perustuva D’Addario Humidipak -järjestelmä, jossa kaksi pussia sijoitetaan kangastaskuihin kielten alle ja yksi kotelon kaulaosaan. Aloituspaketti maksaa Suomessa tyypillisesti 25-35 €, ja vaihtopussit noin 15-25 € kerralla.
Kaksisuuntaiset pussit ovat useimmille harrastajille turvallisin valinta, koska niillä on vaikea yliannostella kosteutta. Rajatapaus on erittäin kuiva omakotitalo, jossa on puulämmitys tai ilmalämpöpumppu. Siellä pussit kuivuvat jopa 3-4 viikossa, ja yksisuuntainen kostutin pussien rinnalla voi olla tarpeen tammi-helmikuussa.
Näin rakennat toimivan kotelon kosteudenhallinnan
Ammattilainen aloittaa aina mittaamisesta, ei kostuttamisesta. Ilman lukemaa kaikki on arvailua.
- Hanki digitaalinen hygrometri koteloon, esimerkiksi pieni 10-20 euron mittari, joka mahtuu kaulan alle.
- Kalibroi mittari suolatestillä: laita kostutettua ruokasuolaa korkkiin ja sulje mittarin kanssa minigrip-pussiin 8-12 tunniksi. Lukeman pitää olla 75 %. Poikkeama kertoo, paljonko mittari heittää.
- Sijoita kosteuspussit valmistajan ohjeen mukaan – yleensä yksi pussi kielten alle äänireiän kohdalle ja toinen lapapäähän.
- Pidä kotelo kiinni. Avoimessa kotelossa pussi yrittää kostuttaa koko huonetta ja kuivuu viikossa.
- Tarkista pussit kerran kuussa. Kun pussi on kova ja rapea, se on loppu.
Kotelon laadulla on yllättävän suuri merkitys. Kevyt pehmeä gigbag ei pidä kosteutta käytännössä lainkaan, joten siinä pussit tekevät turhaa työtä. Tiiviisti sulkeutuva kova kotelo, kuten Hiscox tai Gator, pitää lukeman vakaana jopa kahdesti pidempään kuin kulunut vanerikotelo, jonka saumat vuotavat.
Jos kuljetat kitaraa talvella keikoille, kosteuden lisäksi lämpötilan muutos rasittaa lakkapintaa. Aiheesta kerrotaan tarkemmin artikkelissa soittimien kuljetuksesta pakkasella.
Myytti: sähkökitara ja laminaattikitara eivät tarvitse kosteutta
Väite pitää vain osittain. Laminaattikantinen edullinen akustinen kitara kestää kuivuutta selvästi täyspuista paremmin, eikä se yleensä halkea. Otelauta ja kaula ovat kuitenkin täyspuuta myös niissä, joten otanauhojen päät nousevat esiin aivan samalla tavalla.
Sama koskee sähkökitaroita. Fender Stratocasterin vaahterakaula tai Gibson Les Paulin mahonkikaula reagoi talveen, ja kaularaudan säätöä joudutaan usein korjaamaan marraskuussa ja uudelleen huhtikuussa. Kokonaisen kotelojärjestelmän sijasta sähkökitaralle riittää yleensä yksi Boveda-pussi kotelon lokeroon. Vintage-soittimissa, joiden nitroselluloosalakka on ohut ja hauras, kosteudenhallintaa kannattaa pitää yhtä tarkkana kuin akustisissa kitaroissa.
Yleisimmät virheet kosteuspussien kanssa
Liian märkä sieni äänireiässä. Valutettu sieni tiputtaa vettä kitaran sisälle, ja vesi voi irrottaa ripoituksen liimasauman tai jättää kanteen tummia läikkiä. Sieni puristetaan aina kosteaksi, ei märäksi, ja ulkopinta kuivataan.
Yksisuuntainen kostutin koteloon kesäksi. Kesä-elokuussa sisäilma on Suomessa yleensä 50-65 %, jolloin lisäkostutus ajaa kitaran ylikosteaksi. Yksisuuntaiset kostuttimet poistetaan koteloista viimeistään toukokuussa, kun lämmitys hiljenee.
Kuivuneet pussit unohtuvat koteloon. Kova pussi ei tee mitään, mutta omistaja luulee kitaran olevan suojattu. Moni huomaa asian vasta, kun kannessa on jo halkeama.
Kun kosteusvaurio on jo syntynyt
Kuivuneen kitaran ensiapu on hidas palautus, ei nopea kostutus. Kitara pidetään suljetussa kotelossa kaksisuuntaisten pussien kanssa 1-2 viikkoa ennen kuin sen kuntoa arvioidaan. Liian nopea kostuttaminen voi laajentaa jo syntynyttä halkeamaa.
Jos halkeama, irtoava talla tai pysyvästi painunut kansi löytyy, kitara viedään soitinrakentajalle tai luthierille. Kansihalkeaman liimaus ja tukipalojen asennus maksaa tyypillisesti 80-250 € halkeaman pituudesta riippuen, ja otanauhojen päiden viimeistely noin 40-90 €. Millaisia töitä akustiselle kitaralle tehdään ja miten ne etenevät, käy ilmi artikkelista akustisen kitaran luthier-työstä.
Kosteuspussit ja hygrometrit ostetaan soitin- tai musiikkikaupasta. Soitinhuolto on palveluala, joka arvioi ja korjaa jo syntyneet vauriot. Monet suomalaiset kitaranrakentajat, esimerkiksi käsintehtyjä akustisia kitaroita valmistava Liimatainen, ohjeistavat asiakkaitaan nimenomaan talven kosteudenhallintaan, koska valtaosa takuukysymyksistä liittyy kuivuuteen.
UKK
Kuinka kauan kitaran kosteuspussi kestää?
Kaksisuuntainen pussi kestää tiiviissä kotelossa tavallisesti 2-4 kuukautta. Kovimmalla pakkaskaudella ja huonosti sulkeutuvassa kotelossa vaihtoväli voi lyhentyä 3-4 viikkoon.
Voiko kosteuspussin pitää kotelossa ympäri vuoden?
Kaksisuuntaisen pussin voi, koska se myös sitoo ylimääräistä kosteutta. Yksisuuntainen sieni- tai geelikostutin kannattaa poistaa koteloista kesän ajaksi.
Riittääkö huoneilmankostutin kotelon kosteuspussien sijaan?
Riittää, jos kitara on telineessä ja huoneen kosteus pysyy mittarin mukaan 40-50 prosentissa. Kotelossa säilytettävä kitara hyötyy enemmän koteloon sijoitetuista pusseista, koska kotelon sisäilmaa on helpompi hallita.
Mittari ensin, pussit sitten
Kotelon kosteudenhallinta on edullinen vakuutus: 30-50 euron kertainvestointi ja muutama vaihtopussi talvessa maksavat vähemmän kuin yksikään halkeamakorjaus. Tärkein yksittäinen työkalu ei kuitenkaan ole pussi vaan kalibroitu hygrometri, koska vasta sen avulla tietää, tekevätkö pussit tehtävänsä. Laajemmin kodin talvisuojauksesta kerrotaan artikkelissa talven kuivasta ilmasta ja soittimien suojauksesta. Kun lokakuussa ensimmäiset patterit lämpenevät, on oikea hetki ottaa pussit esiin ja tarkistaa mittarin lukema.